31 must-read finnish literature books like Järjettömiä asioita by Saara Turunen

Cover of Järjettömiä asioita by Saara Turunen

Järjettömiä asioita

By: Saara Turunen

3.58

Format: 339 pages, Hardcover

Järjettömiä asioita kertoo erään suhteen tarinan. Se on romaani rakkaudesta ja kuolemasta, sitoutum…

"Ei kulu kauaakaan, kun palaan jälleen kotimaahani töitteni äärelle. Tekee mieli syleillä kaikkea näkemääni, niin ikävä minulla on ollut. En ole ennen huomannut, miten kauniita pilvet ovat täällä, miten raikasta on ilma ja jotain viehättävää siinä, miten kalvakat kanssaeläjät kävelevät tyynesti katuja, jonottavat vuorojaan puupaneloiduissa auloissa ja miten erityinen esine on mattopiiska. Ja kuinka mukava on puhua omaa kieltä, kuunnella sen sorinaa, soittaa ystäville ja mennä katsomaan esitystä, jossa ihonvärisiin asuihin pukeutuneet naiset ottavat asentoja teatterisalissa. Erityisesti olen kaivannut työtäni, paitsi itse kirjoittamista myös sellaista tunnetta, että kirjoituksiani odotetaan ja mielipiteitäni kuunnellaan, että sovitulla kellonlyömällä minun tulee olla jossakin tietyssä paikassa mukanani papereita ja muistiinpanoja ja saan tuntea itseni hyödylliseksi. Sanoja voi toki laittaa paperille muuallakin, mutta lopulta ne tulevat todeksi vasta sitten kun ne julkaistaan ja joku ne lukee. Barcelonassa töitäni ei tunneta, ja puheeni siitä, että kirjoitan jotakin, merkitsevät mieheni perheelle lähinnä sitä, että minulla on hauska harrastus, joka on mukava mainita, kun sukulaisia tulee kylään. Mutta Helsinkiin päästyäni otan pyöräni ja ajan halki kaupungin, nautin tuulen suhinasta puiden latvoissa ja menen tapaamisiin, joissa juodaan kahvia ja puhutaan kohtauksista ja dramaturgioista, ja silloin kaikessa piilee tarkoitus, ja tuntuu, että olen onnellinen."

-Saara Turunen, Järjettömiä asioita

"Ei kulu kauaakaan, kun palaan jälleen kotimaahani töitteni äärelle. Tekee mieli syleillä kaikkea näkemääni, niin ikävä minulla on ollut. En ole ennen huomannut, miten kauniita pilvet ovat täällä, miten raikasta on ilma ja jotain viehättävää siinä, miten kalvakat kanssaeläjät kävelevät tyynesti katuja, jonottavat vuorojaan puupaneloiduissa auloissa ja miten erityinen esine on mattopiiska. Ja kuinka mukava on puhua omaa kieltä, kuunnella sen sorinaa, soittaa ystäville ja mennä katsomaan esitystä, jossa ihonvärisiin asuihin pukeutuneet naiset ottavat asentoja teatterisalissa. Erityisesti olen kaivannut työtäni, paitsi itse kirjoittamista myös sellaista tunnetta, että kirjoituksiani odotetaan ja mielipiteitäni kuunnellaan, että sovitulla kellonlyömällä minun tulee olla jossakin tietyssä paikassa mukanani papereita ja muistiinpanoja ja saan tuntea itseni hyödylliseksi. Sanoja voi toki laittaa paperille muuallakin, mutta lopulta ne tulevat todeksi vasta sitten kun ne julkaistaan ja joku ne lukee. Barcelonassa töitäni ei tunneta, ja puheeni siitä, että kirjoitan jotakin, merkitsevät mieheni perheelle lähinnä sitä, että minulla on hauska harrastus, joka on mukava mainita, kun sukulaisia tulee kylään. Mutta Helsinkiin päästyäni otan pyöräni ja ajan halki kaupungin, nautin tuulen suhinasta puiden latvoissa ja menen tapaamisiin, joissa juodaan kahvia ja puhutaan kohtauksista ja dramaturgioista, ja silloin kaikessa piilee tarkoitus, ja tuntuu, että olen onnellinen."

-Saara Turunen, Järjettömiä asioita

If you liked the finnish literature plot in Järjettömiä asioita by Saara Turunen , here is a list of 31 books like this:

Cover of Lopotti by Tommi Kinnunen

1. Lopotti

By: Tommi Kinnunen

3.87

Format: 364 pages, Hardcover

"Älä koskaan ala joksikin vain siksi että joku toinen niin tahtoo." Selkosten kylän Helena on va… read more

Similar categories in Tommi Kinnunen's Lopotti book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • audiobook
  • fiction
  • finnish literature
Cover of Hildur (Hildur, #1) by Satu Rämö

2. Hildur (Hildur, #1)

By: Satu Rämö

3.58

Format: 364 pages, Hardcover

Satu Rämö vie lukijansa Islannin vuonojen hämärään - eikä ruumiilta vältytä. Hildur aloittaa Isl… read more

Similar categories in Satu Rämö's Hildur (Hildur, #1) book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • audiobook
  • fiction
  • finnish literature
Cover of Rósa & Björk (Hildur, #2) by Satu Rämö

3. Rósa & Björk (Hildur, #2)

By: Satu Rämö

3.63

Format: 360 pages, Hardcover

Kun vallanhimo iskee, tulee ruumiita! Rósa & Björk on toinen osa nordic noirille uskollista Hild… read more

Similar categories in Satu Rämö's Rósa & Björk (Hildur, #2) book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • audiobook
  • fiction
  • finnish literature
Cover of Elolliset by Iida Turpeinen

4. Elolliset

By: Iida Turpeinen

4.38

Format: 296 pages, Hardcover

Vuonna 1741 luonnontieteilijä ja teologi Georg Wilhelm Steller seilaa kapteeni Vitus Beringin retki… read more

Similar categories in Iida Turpeinen's Elolliset book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • contemporary
  • audiobook
  • fiction
  • finnish literature
Cover of Kaarna by Tommi Kinnunen

5. Kaarna

By: Tommi Kinnunen

4.24

Format: 204 pages, Hardcover

Ihminen ei voi tulla entisekseen, jos ei tiedä, kuka on ollut. He kiertävät poron etäältä. Se py… read more

Similar categories in Tommi Kinnunen's Kaarna book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • audiobook
  • fiction
  • finnish literature
Cover of 36 uurnaa : väärässä olemisen historia by Sirpa Kähkönen

6. 36 uurnaa : väärässä olemisen historia

By: Sirpa Kähkönen

3.59

Format: 267 pages, Hardcover

Kirjailija Sirpa Kähkösen äiti Riitta (s. 1941) kuoli maaliskuussa 2022 pitkään sairastettuaan. Elä… read more

Similar categories in Sirpa Kähkönen's 36 uurnaa : väärässä olemisen historia book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • audiobook
  • novels
  • fiction
  • finnish literature
Cover of Pienen hauen pyydystys by Juhani Karila

7. Pienen hauen pyydystys

By: Juhani Karila

4.35

Format: 280 pages, Hardcover

Elina Ylijaako palaa kotiseudulleen Itä-Lappiin saattamaan loppuun sen, mikä on pantu alulle vuosia… read more

Similar categories in Juhani Karila's Pienen hauen pyydystys book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • finnish literature
  • fiction
  • contemporary
  • novels
  • audiobook
"- Tiiäkkö sinä että sulla on peijooni takapenkillä. - Tiedän. - Ei sitte mittään."

-Juhani Karila, Pienen hauen pyydystys

"Néha úgy tűnik nekem, hogy a világ nem süllyed bele a tengerbe, nem is sivatagosodik el, csak egyszerűen elmocsarasodik. A mezőket elnyelik a mocsarak. Az útjelzőket, a körforgalmakat, a felhőkarcoló…"

-Juhani Karila, Pienen hauen pyydystys

Cover of Hävitys : tapauskertomus by Iida Rauma

8. Hävitys : tapauskertomus

By: Iida Rauma

4.19

Format: 400 pages, Hardcover

Öisellä juoksulenkillä A näkee joutomaan laidalla tutun hahmon ja tajuaa, ettei mikään lopu, mikään… read more

Similar categories in Iida Rauma's Hävitys : tapauskertomus book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • audiobook
  • novels
  • fiction
  • finnish literature
"[E]ikä kukaan myöskään haluu myöntää että ahdistus ja masennus on niinku kolera, molemmista päästään ku ihmiset ei joudu elään keskel paskaa."

-Iida Rauma, Hävitys : tapauskertomus

" Mä oon kuuden lapsen yksinhuoltaja , Anna-Maija toisti, ikään kuin he olisivat jotenkin osavastuussa Anna-Maijan panoksesta liikakansoitukseen, ja A:n vatsaa väänsi."

-Iida Rauma, Hävitys : tapauskertomus

"Ihan tosissaan, A sanoi, ne eivät kyenneet pitämään heille asiallista seksivalistusta mutta kertoivat kyllä, millä menetelmällä Anna-Maijan ex-mies oli surmannut itsensä, sellaista se oli 1990-luvull…"

-Iida Rauma, Hävitys : tapauskertomus

"Mä oon lukenu jotai satatuhat selfhelp-opasta ja jokases niist sanotaan et jos ihminen haluu päästä elämäs eteenpäin pitää kuunnella sydämen ääntä, pitää tehä niinku se sydän halajaa mut missään ei k…"

-Iida Rauma, Hävitys : tapauskertomus

Cover of Erään kissan tutkimuksia by Katja Kettu

9. Erään kissan tutkimuksia

By: Katja Kettu

3.93

Format: 355 pages, Hardcover

Katja Ketun huikaiseva romaani kieppuu aikojen lävitse ja antautuu villille luonnolle ja perillistä… read more

Similar categories in Katja Kettu's Erään kissan tutkimuksia book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • audiobook
  • fiction
  • finnish literature
Cover of Huono tyttö by Sara Al Husaini

10. Huono tyttö

By: Sara Al Husaini

4.03

Format: 300 pages, Hardcover

Vuoden pakolaisnaisen omakohtainen esikoisromaani ravistelee ytimiä myöten. Äiti saattaa pelosta… read more

Similar categories in Sara Al Husaini's Huono tyttö book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • audiobook
  • finnish literature
Cover of Jakob (Hildur, #3) by Satu Rämö

11. Jakob (Hildur, #3)

By: Satu Rämö

3.32

Format: 399 pages, Hardcover

Joulu on juhlista julmin. Milloin tulee vastaan piste, jossa paraskaan tarkoitus ei enää pyhitä … read more

Similar categories in Satu Rämö's Jakob (Hildur, #3) book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • contemporary
  • audiobook
  • fiction
  • finnish literature
Cover of Hullut ihanat linnut by Joonatan Tola

12. Hullut ihanat linnut

By: Joonatan Tola

3.72

Format: 220 pages, Hardcover

”Tämä on sotahuuto!” Esikoisteoksellaan lukijat ja kriitikot hurmanneen Joonatan Tolan omakohtainen… read more

Similar categories in Joonatan Tola's Hullut ihanat linnut book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • audiobook
  • novels
  • fiction
  • finnish literature
Cover of Sinun, Margot by Meri Valkama

13. Sinun, Margot

By: Meri Valkama

4.05

Format: 556 pages, Hardcover

Kiehtova esikoisromaani muistin hauraudesta ja vaikenemisen voimasta Kuka ihminen lopulta on, jo… read more

Similar categories in Meri Valkama's Sinun, Margot book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • finnish literature
  • fiction
  • contemporary
  • novels
  • audiobook
Cover of Pimeät kuut by Tommi Kinnunen

14. Pimeät kuut

By: Tommi Kinnunen

3.75

Format: 287 pages, Hardcover

Jäänkirkasta valoa hohtava romaani naisesta, joka luuli tietävänsä kuka on. ”Ei tästä elämästä k… read more

Similar categories in Tommi Kinnunen's Pimeät kuut book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • audiobook
  • fiction
  • finnish literature
Cover of Ennen lintuja by Merja Mäki

15. Ennen lintuja

By: Merja Mäki

4.17

Format: 415 pages, Hardcover

Koskettava romaani nuoresta evakosta ja raastavasta koti-ikävästä HELMIKUU 1940. Parantajan opis… read more

Similar categories in Merja Mäki's Ennen lintuja book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • audiobook
  • fiction
  • finnish literature
Cover of Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin by Ujuni Ahmed

16. Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin

By: Ujuni Ahmed

4.12

Format: 226 pages, Hardcover

Henkilökohtainen puheenvuoro vapaudesta, omaksi itseksi tulemisesta ja odotusten ylittämisestä. … read more

Similar categories in Ujuni Ahmed's Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • audiobook
  • finnish literature
Cover of Margarita by Anni Kytömäki

17. Margarita

By: Anni Kytömäki

4.27

Format: 581 pages, Hardcover

Kun helmenpyytäjä avaa simpukan, se kuolee. Kun ihmisen kuoreen kajotaan, seuraukset voivat olla yh… read more

Similar categories in Anni Kytömäki's Margarita book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • audiobook
  • novels
  • fiction
  • finnish literature
Cover of Jenny Hill by Minna Rytisalo

18. Jenny Hill

By: Minna Rytisalo

3.56

Format: 293 pages, Hardcover

Mäen Jenni on tavallinen, eronnut nainen. Hänen sisällään säihkyy kuitenkin Jenny Hill, joka uskalt… read more

Similar categories in Minna Rytisalo's Jenny Hill book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • finnish literature
  • contemporary
  • fiction
  • audiobook
Cover of Liv! by Helmi Kekkonen

19. Liv!

By: Helmi Kekkonen

3.72

Format: 183 pages, Hardcover

Kaksikymmentäkaksivuotias Liv viettää perheensä kesäpaikassa viimeistä lomaviikkoaan, hän on raukea… read more

Similar categories in Helmi Kekkonen's Liv! book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • fiction
  • finnish literature
Cover of Virtahevot by Emmi-Liia Sjöholm

20. Virtahevot

By: Emmi-Liia Sjöholm

3.97

Format: 4 pages, Audiobook

Menestyskirjailijan uusi taidonnäyte on kirja eksyneistä ihmisistä kesäyössä. Touko ja Eevis ist… read more

Similar categories in Emmi-Liia Sjöholm's Virtahevot book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • contemporary
  • audiobook
  • fiction
  • finnish literature
Cover of Suuri märkä salaisuus by Niko Hallikainen

21. Suuri märkä salaisuus

By: Niko Hallikainen

4.08

Format: 392 pages, Hardcover

Hypnoottinen kurjuuskertomus räjähtää hävyttömästä äärimmäisyydestään. ”Televisio on yöllä kirka… read more

Similar categories in Niko Hallikainen's Suuri märkä salaisuus book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • novels
  • finnish literature
Cover of Punainen planeetta by Joonatan Tola

22. Punainen planeetta

By: Joonatan Tola

3.95

Format: 344 pages, Hardcover

”Koko planeetta ei ollut synnyttänyt isääni jännittävämpää miestä.” Joonatan saa puhelun Pohjois… read more

Similar categories in Joonatan Tola's Punainen planeetta book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • audiobook
  • finnish literature
Cover of Outoja kaloja by Amanda Palo

23. Outoja kaloja

By: Amanda Palo

3.55

Format: 96 pages, Hardcover

Tarkkanäköinen esikoisteos on häviävien kohtausten kollaasi Outoja kaloja on oivaltava proosateo… read more

Similar categories in Amanda Palo's Outoja kaloja book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • contemporary
  • audiobook
  • fiction
  • finnish literature
Cover of Korkeintaan vähän väsynyt eli Kuinka olla tarpeeksi maailmassa, jossa mikään ei riitä by Eeva Kolu

24. Korkeintaan vähän väsynyt eli Kuinka olla tarpeeksi maailmassa, jossa mikään ei riitä

By: Eeva Kolu

3.92

Format: 384 pages, Hardcover

En tunne yhtään (siis yhtään) kolmekymppistä naista, joka ei olisi ollut joko burnoutissa tai lähel… read more

Similar categories in Eeva Kolu's Korkeintaan vähän väsynyt eli Kuinka olla tarpeeksi maailmassa, jossa mikään ei riitä book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • audiobook
  • finnish literature
Cover of Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu by Sisko Savonlahti

25. Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

By: Sisko Savonlahti

3.01

Format: 304 pages, Hardcover

"Tiedän, että minun on tehtävä tälle kaikelle jotain ja vähän äkkiä. Mutta vielä hetken ajan minä h… read more

Similar categories in Sisko Savonlahti's Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • finnish literature
  • fiction
  • contemporary
  • novels
  • audiobook
Cover of Ainoa kotini by Hanna Brotherus

26. Ainoa kotini

By: Hanna Brotherus

3.51

Format: 331 pages, Hardcover

Kuka on elämäsi tärkein ihminen? Ainoa kotini on rohkea romaani naisen halusta nähdä itsensä kok… read more

Similar categories in Hanna Brotherus's Ainoa kotini book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • contemporary
  • audiobook
  • finnish literature
Cover of Teoriani perheestä by Juha Itkonen

27. Teoriani perheestä

By: Juha Itkonen

3.87

Format: 297 pages, Hardcover

Alan solmia luistinten nauhoja, kiristän niitä niin tiukalle kuin saan, ja vuodet virtaavat lävitse… read more

Similar categories in Juha Itkonen's Teoriani perheestä book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • audiobook
  • fiction
  • finnish literature
Cover of Äitiä etsimässä by Kaj Korkea-aho

28. Äitiä etsimässä

By: Kaj Korkea-aho

4.25

Format: 222 pages, Hardcover

Ainutlaatuinen kertomus kahden miehen matkasta isiksi kuvaa vanhemmuuden kipeimpiä ja kauneimpia pi… read more

Similar categories in Kaj Korkea-aho's Äitiä etsimässä book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • audiobook
  • finnish literature
Cover of Kai minä halusin tätä by Sisko Savonlahti

29. Kai minä halusin tätä

By: Sisko Savonlahti

2.97

Format: 296 pages, Hardcover

Minusta tuntuu, että sisälläni on jotain ylimääräistä ja että haluan sen pois sieltä. Näin ajatt… read more

Similar categories in Sisko Savonlahti's Kai minä halusin tätä book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • contemporary
  • audiobook
  • fiction
  • finnish literature
Cover of Järjettömiä asioita by Saara Turunen

30. Järjettömiä asioita

By: Saara Turunen

3.58

Format: 339 pages, Hardcover

Järjettömiä asioita kertoo erään suhteen tarinan. Se on romaani rakkaudesta ja kuolemasta, sitoutum… read more

Similar categories in Saara Turunen's Järjettömiä asioita book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • love
  • finnish literature
  • fiction
  • contemporary
  • novels
  • audiobook
"Ei kulu kauaakaan, kun palaan jälleen kotimaahani töitteni äärelle. Tekee mieli syleillä kaikkea näkemääni, niin ikävä minulla on ollut. En ole ennen huomannut, miten kauniita pilvet ovat täällä, mit…"

-Saara Turunen, Järjettömiä asioita

Cover of Tämän naisen elämä by Helmi Kekkonen

31. Tämän naisen elämä

By: Helmi Kekkonen

3.82

Format: 211 pages, Hardcover

Hautajaispäivän aamuna viisitoistavuotias Helena pukeutuu punaiseen mekkoon ja katsoo itseään peili… read more

Similar categories in Helmi Kekkonen's Tämän naisen elämä book and Saara Turunen's Järjettömiä asioita

  • contemporary
  • novels
  • fiction
  • finnish literature

24 Top fiction books like Järjettömiä asioita by Saara Turunen

Transform Your Habits

Lopotti

Tommi Kinnunen

3.87

Transform Your Habits

Hildur (Hildur, #1)

Satu Rämö

3.58

Transform Your Habits

Rósa & Björk (Hildur, #2)

Satu Rämö

3.63

Transform Your Habits

Elolliset

Iida Turpeinen

4.38

View all the books

15 Top fiction books like 36 uurnaa : väärässä olemisen historia by Sirpa Kähkönen

Transform Your Habits

Elolliset

Iida Turpeinen

4.38

Transform Your Habits

Kaarna

Tommi Kinnunen

4.24

Transform Your Habits

36 uurnaa : väärässä olemisen historia

Sirpa Kähkönen

3.59

Transform Your Habits

Erään kissan tutkimuksia

Katja Kettu

3.93

View all the books

Never miss a story from us, get weekly updates in your inbox.